BLOGIN ULKOASUA KOPIOIDAAN?

9.6.2017

Sain eilen aika kiinnostavia viestejä sähköpostiin ja instagramiin. Blogini lukijat ovat kertoneet, että mun oman blogin ulkoasu on kopioitu lähes kaikkia yksityiskohtia myöten toiseen blogiin. Luin viestiä ensin vähän hämmästyksellä.

"Hei! En oikein tiedä miten aloittaisin tämän sähköpostiviestin, mutta itselleni heräsi heti ajatus että haluaisin kyllä itse tietää jos joku näin tekisi.
Huomasin tänään yhden bloggaajan ottaneen aika paljon mallia sinun blogisi tämän hetkisestä ulkoasusta tai suoraan sanottuna kopioinut sen jokaista yksityiskohtaa myöden lukuunottamatta blogin ja postausten aiheita. Ajattelinkin, että haluaisit tämän tietää sillä onhan ulkoasu aika suuressa roolissa blogissa ja kuuluu myös ns. blogin imagoon ja tunnistettavuuteen."

Kävin kyseistä blogia katsomassa, ja huomasin, että blogi oli identtinen kuvia ja tekstejä lukuunottamatta. Laitoin bloggaajalle viestiä, että hei, jos otat inspiraatiota muilta tai kopioit osia, olisi ystävällistä kysyä toiselta tai mainita lähde omassa blogissa. Hän esti minut instagramissa ja poisti kommentit, en ole siis oikeen saanut yhteyttä häneen. Asiahan ei minua millään muotoa haittaa, jos olisin saanut tietää siitä muuta kautta, blogithan on sitä että inspiroidaan muita! Toisaalta en haluaisi tästä kirjoittaa, koska tämä on internet, ja asiat eskaloituu aika nopeaan.

Ainoat eroavaisuudet oli sellaiset asiat, jotka olen vuosien myötä koodannut omaan blogiin. Koodeja ja CMS:iä olen käyttänyt kymmeniä ulkoasun tekiin. Erona oli kuvien levennys tekstin levyiseksi, ja ylimääräiset tilpehöörit blogien alalaidassa ja kommenttiboksissa. Taustavärikin oli sävylleen sama.

Olen näin valokuvaajan tyttärenä todella tarkka tekijänoikeuksista/kopioimisesta, mutta eihän ne ulkoasuihin päde, en ainakaan ole kuullut niiden patentoinnista :D. Olen aika pahoilla mielin asiasta, koska tosiaan ulkoasuun on kulunut varmaan 30 tuntia photoshopin, koodailun ja bloggerin äärellä.

Bloggerissa on erilaisia valmiita pohjia aloitteleville bloggaajille. Niitä näkee monessa blogissa tottakai, ne on käteviä ja niistä huomaa, että ne ovat valmiita. En ole itse valmiita malleja käyttänyt, vaan rakentanut kaikki palaset viime vuonna itse, esimerkiksi vasemman reunan otsikot ovat oikeasti kuvia, jotka photoshopissa tein jpg:ksi ja lisäsin kuva -gadgettinä. Pidän kuitenkin oman ulkoasun sellaisena kuin se on, ja odottelen, jos saisin vastauksen. 

Jos ei ole bloggaaja, voi alkuun näyttää, että eihän noissa mitään samaa ole. Näin bloggaajana tietää hyvin, että on miljoonia eri vaihtoehtoja ulkoasuun ja banneriin, osien järjestykseen ja niin edelleen. Tuskin sattumaa tämä kokonaan on. En halua tällä postauksella provosoida mitään kommentti- ja syyttelymyrskyä, enkä syyllistä ketään mistään, pohdin vaan asiaa ääneen näin yleisesti. En ole saanut toiseen bloggaajaan missään yhteyttä, niin halusin nostaa keskustelun aiheeksi. Muistetaan pitää asiallinen linja kommenteissakin, ja tosiaan omat lukijani minulle tästä keskustelua herätti, ja kuvia lähetti. Netissä aika nopsasti asiat kulkee. Mitä olette mieltä ulkoasun jäljittelemisestä? Onko teille käynyt samoin?

Edit: poistin vertailun vuoksi olevat kuvat, että ei kukaan löydä suoraan toisen blogin osoitetta.


TESTISSÄ KASVOGEELI

8.6.2017

Jatketaanpas hieman MayBeautyn The Incredible -sarjan kokeilua. Marraskuussa kokeiltiin mustaa Face Maskia, ja nyt on vuorossa hieman söpömmän värinen tuote, vaaleanpunainen kasvogeeli. Pakkaukset on aika riittoisia, mun kasvoille riitti alle puolet yhdestä geelipaketista. Kannattaa siis vaikka siskon tai poikaystävän kanssa iskeä geeli naamaan yhtä aikaa.


Minulla on hyvä iho luonnostaan, en oikeastaan koskaan ole kärsinyt iho-ongelmista. Nyt keväällä terveydellisistä syistä kuitenkin jouduin jättämään liikunnan täysin pois arjesta, ja silloin kyllä huomaa, että iho alkaa rasvottua ja epäpuhtauksia tulla. Face Mask sopii kuorintaan, mutta Face Gel paremmin jokapäiväiseen ihon puhdistukseen.

Levitä geeli käsin koko kasvoille, ei kuitenkaan silmiin. Anna hetken kuivahtaa, ja hiero pyörivin liikkein. Geelistä alkaa tulla palleroita, jotka ovat ihan muun värisiä kuin mitä aluksi paketissa: kasvoista irtoaa kuollutta ihosolukkoa, rasvaa ja muuta likaa. Geeli pitää siis levittää meikittömille kasvoille, että saa "kuorittua" kaiken mahdollisen irti. Alemmassa kuvassa otsalla on hierottua geeliä. 

Minulla geeli oli aika tiukassa, joten ei kannata väkisin hieroa sitä pois. Suihkuun vaan ja lämpimän veden alla hieromalla geeli lähtee hyvin kasvoilta ja puhdistaa kaiken. Pelkkä hanavesi ei minulla riittänyt. Älä pestessä hinkkaa, vaan hiero edelleen hellästi, geeli lähteee kyllä hyvin pois.
Iho jäi tosiaan heleäksi, ja pesun jälkeen on hyvä laittaa hyvin kosteuttavaa rasvaa, koska se imeytyy hyvin puhtaaseen ihoon. Geeli ja rasva nimittäin luo ihan mahtavan pohjan meikille. Sileä, pehmeä ja kosteutettu iho takaa ihan supertasaisen meikkipohjan! Plus, otit sitten aurinkoa tai käytit itseruskettavaa, puhdas iho on aina paras edellytys rusketukselle ja aurinkorasvan ja itseruskettavan pysymiselle. 

Mulla on ihana etuoikeus teille kaikille lukijoille, olit sitten rekisteröitynyt lukijakst tai muuten vaan pläräämässä mun blogia! Ei muuta kuin hemmotelemaan itseäsi.

Saatte tilattua tätä samaista ihanaa kasvogeeliä -30% alennuksella annikagel -koodilla. Tästä linkistä pääsette tilaamaan, ja alennus aktivoituu teille suoraan.