ART

18.3.2017

Tammi-helmikuussa kipeänä ollessa tuli tosiaan aika paljon piirreltyä ja maalattua. Tästä linkistä löydät silloin tehdyt lyijykynätyöt. Tein kuitenkin tusseilla ja vesiväreillä kaikkea kivaa myös, olenhan pienenä akvarellimaalausta ja tussausta harrastanut. Akvarellivärit ovat siis laadukkaita vesivärejä, mutta mun oma paletti sattuu olemaan porukoilla parin sada kilsan päässä, joten kävin ostamassa jostain marketista parin euron paletin. Se on ihan surkea, mistään ei löydy edes koulussa käytettäviä vesivärejä! Nekin ovat parempia ja pigmenttisempiä. Mutta ei auta, taiteilija osaa soveltaa.

Yllä olevat ruusut ja rukousnauhat suunnittelin tatuoinniksi, jonka Pete tekee tutulleen. Alla olevan pullohommelin tein jo joululomalla, mutta menkööt tässä samassa. Sekä edellisiä lyijykynätöitä että näitä tussauksia olen koittanut tehdä monella eri tyylillä, joita en ole ennen kokeillut. Piirtelen aina realistisesti, mutta olen kokeillut söhräystekniikkaa ja erilaisia tyylejä. Kiva opetella jotain uutta.


Yllä ja alla olevat vesivärityöt lähetin postissa ukille ja mummolle. Ukki on ollut jääkiekkoilija Oulun Kärpissä ja perustanut joukkueen Kiuruvedelle, joten tein maskin avulla ja roiskimalla jääkiekkoilijan. Mummolla on kesäisin ihana puutarha, joten tein yksinkertaisen kukkatyön, josta itekin tykkään tosi paljon! Tuli tässä mieleen, että voisin alkaa tehdä toivomuksista "tilaustyönä" lyijykynä-, tussi- tai vesiväritöitä. Haluatko taulun, tatuointisuunnitelman, persoonallisen kortin tai kasvokuvan? Ehdota mitä vaan niin mielelläni piirtelen jotain valmiita ideoita! :)

LOOK BETTER, FEEL BETTER

16.3.2017


Kevät on sitä aikaa, kun alkaa olla virkeämpi ja motivoituneempi ehkä hyvinvointiin tai treenaamiseen. Kuten tammikuussa tuumiskelin näitä joulun negatiivisia tuloksia, halusin kuitenkin vähän lisäapua kehon buustaamiseen. Ravitsemus ja liikunta on avain juurikin vireyteen ja hyvinvointiin, koska ne molemmat laittavat aineenvaihduntaan vauhtia. Silloin tulee energiaa, keho toimii paremmin, ei turvota, rasva palaa nopeammin. 

Herkullinen smoothie:
mansikoita
mustikoita
120ml aloe vera geeliä
1 annos Forever ultra vanilja -proteiinia
riisikookosmaitoa
kardemummaa mausteeksi

Mun keho oli ihan tukossa. Oli järkyttävä sokerikoukku joulun jäljiltä, turvotti, väsytti. Olin sairastanut tammikuussa monen viikon flunssan, ja kyllähän te tiedätte sen tunteen, kun kuntokin on laskenut lenssun jäljiltä. Päätin ottaa itseäni vähän niskasta kiinni, että tulee kunnon spurtti taas flunssa jälkeen. Ei tietenkään mitään liiallista salikierrettä, vaan aloitin taas säännöllisesti työt, tanssin, treenit, ja unirytmi ja arki taas palautui. 

Avuksi koko hommassa minulla oli tukena Forever C9 -paketti, joka on siis 9 päivän kick start aineenvaihdunnalle, ja paketissa on ruokavaliot, reseptit, treenimäärät ja ohjeet kaikkeen parin viikon ajalle. Mukana on aloevera -pohjaisia tuotteita, jotka auttavat kehoa ja mahaakin toimimaan hyvin. Tuotteisiin kuuluu Aloe vera gel -juomaa kaksi litraa, joka koostuu luonnollisesta aloe vera -kasvista. Forever fiber- kuitulisän yhdestä annoksesta saa 5g ravintokuitua, joka saa suolen toimimaan. Forever therm -tabletit sisältävät kahdeksaa vitamiinia ja uutetta vihreästä teestä, kahvista ja guaranasta, jotka antaa potkua jaksamiseen ja rasvanpolttoon. Forever ultra -proteiinijauhe on niin ravinteikas, että on saanut ateriankorvikkeen tittelin. Siinä on soijaproteiinia, vitamiineja ja mineraaleja.

Kaksi ekaa päivää starttasi kevyemmin, lähinnä runsaasti kasviksia syömällä, paketin tuotteita käyttämällä ja kevyttä liikuntaa harrastamalla. Se oli alkurutistus irti sokerista, hiilareista ja sellainen reset keholle, joka sujui todella hyvin. Seuraava viikko oli luvassa joka päivä 600 kalorin aterioita, joihin löytyy maittavia reseptejä C9 -vihkosta. Paketissa tulee siis "raamattu" C9:n ajalle, josta löytyy kaikki tarvittava info ja tsemppi siihen! Vihkossa on myös paljon hyviä smoothie -reseptejä, joita voit nauttia esimerkiksi treenin jälkeen. Liikunnan ei pidä olla mitään raskasta, vaan 30 minuuttia keskitehoista liikuntaa on ohjeena päivittäin. Se hurahtaa todella nopeasti.

Ja muuten hitsi vie tuo protsku on hyvää! Suuri osa protskuista, mitä ennen olen maistanut, wheyt sun muut oli ihan kuraa maultaan tähän verrattuna. Tuli nimittäin superhyviä smoothieita, vaikka sokeria ja kaloreita oli minimaalisesti. Minulla oli vaniljan makuinen prode, toisena vaihtoehtona on suklaa. 

Vihkossa on myös tavoitteille osio, jonne laitetaan painot, mitat ja muut tavoitteet ylös, seuraamalla omaa edistymistä ja kirjoittamalla ne ylös saa parhaat tulokset! Tavoitteita piti kirjoittaa kolme, mutta kirjoitin vähän enemmän...

TAVOITTEET - MITÄ HALUAN SAAVUTTAA?

- virtaa ja hyvää oloa
- pari kiloa rasvaa pois
- turvotus pois
- ajatus terveellisemmästä elämäntavasta
- liikunnan / salitreenin aamurutiiniksi
- venyttelystä taas rutiini
- muiden huomaavan muutokset
- käydä pari kertaa solkussa samalla
- parempi iho
- pois sokerikoukusta

Ja näistä saavutin... 10/10!! Hyvä minä! 9 päivän ajan olin päivisin todella virkeä, ja illalla alkoi nukuttaa hyvissä ajoin. Olin töissäkin duracell-pupu. Aamupainosta putosi 2,3 kiloa, joista sekä turvotusta että rasvaa karsiutui (tein myös kehonkoostumuksen ennen ja jälkeen arvioidakseni). Kaksoisleuan pieneneminen ja farkkujen vyötärö kertoivat kyllä eniten, missä tuloksia tuli hyvin. Vyötärönympärys kapeni 4 senttiä, ja yksi toinen huomattava senttiero oli aivan reiden yläosasta, jossa on sisäreisissä sitä lölleröä. Reisistä tai hanurista ei lähtenyt senttejä, koska treenasin molempiin lihaskuntoa, jeii!

Mieleen palautui hyvin se, että säännöllisyys, rytmi, liikunta ja ruokavalio tekee suuren muutoksen omaan oloon. Kävin välillä aamulla ennen töitä salilla tai lämmittelemässä ja venyttelemässä, joista tuli aika hurjasti puhtia päivään. Kirjoitin päivän 4 kohdalla vihkoon "aamutreeni piristi!!! tee useammin!!!" Välillä kävin iltaisin tanssitreeneissä. Solkussa tosiaan tuli käytyä pari kertaa, koska flunssan aikana multa lähti väri naamasta kokonaan, jopa meikkivoiteen sävy vaaleni yhdellä. Mun ihosta kanssa valittelin joulun jäljiltä, mutta tää kuuri jätti pienet epäpuhtaudetkin ihosta.

Yksi tavoite, jota epäilin eniten, oli sokerikoukku. Yllätyksekseni ihan ensimmäisestä päivästä lähtien himot sokeriin katosivat! Ostin itselleni yhden lakun ja pätkiksen kuitenkin palkaksi, jotka söin seuraavana päivänä, kun C9 oli ohi. Mutta eipä sillon edes tehnyt mieli!

Näissä kuvissa resepteistä näkyy gulassikeitto, kasvisgrillinyytti, perunamunakas ja yksi smoothieista. Ja tosiaan nuo 600kcal annokset on todella isoja, ja kyllä siinä ähky aina tuli niitä syödessä. Mitkään ruokavaliot ei saa koskaan pitää nälässä, koska silloin aineenvaihdunta hidastuu ja vireystila laskee! Joten muistakaa rakkaat ihmiset syödä kuin hevonen jos haluatte hyvän olon ♥

Moni kuvittelee, että treenaus ja syöminen on hirveetä suorittamista. Että koko ajan miettii, että nyt minä syön tätä ja tätä enkä syö tuota, että laihdun. Tai nyt minun on pakko mennä lenkille tai jumppaan, että saan reidet kiinteiksi. Ei, vaan treenauksesta ja syömisestä on tärkeämpi saada elämäntapa, jonka huomaa omassa fiiliksessä. Look better, feel better - kun on hyvä olo ja huomaa tuloksia myös ulkonäössä, ei tarvitse keskittyä suorittamiseen. Keho jää koukkuun liikuntaan ja tietää, mitä syömällä saa hyvän olon. Ei silloin enää mitään kauheita pussikeittodieettejä kannata tehdä tai monen tunnin lenkkejä vetää, pitää löytää balanssi ja kuunnella kehoaan!

Minulle C9 toi hyvää oloa, uutta tietoa ja kokkausintoa, uusia rutiineja ja tapoja arkeen. Ja mikä kivointa, hyvän buustin "kesäkuntoon", jota ehkä tavoitellaan joskus. Mulla on sen verran probleemia terveydessä astman, kilpirauhasen vajaatoiminnan, sekä pitkittyvien flunssien että fibromyalgian kanssa, että keho tarvitsee apua aineenvaihduntaan ja palautumiseen. Ja mikä tärkeintä, on tärkeä tuntea oma keho, ja kuunnella, milloin on hyvä olo.

Haluatko kokeilla ja saavuttaa tavoitteita? Ota yhteyttä!

Jos sinua kiinnostaa tarttua haasteeseen, ja olet tehnyt päätöksen voida paremmin, niin kysy ihmeessä minulta lisää! Laita kommenttia tähän alle tai viestiä suoraan sähköpostiini annika_jau(at)msn.com. Vastailen totta kai muihinkin kysymyksiin. Haluan mielelläni kuulla teidän kokemuksista ja tsempata ja auttaa tässä 9 päivän matkassa! Jos satut olemaan bloggaaja, niin voin omassa blogissani mainita muutoksesi ja antaa sinullekin näkyvyyttä.