MUISTOJA JA MENETYKSEN PELKOA

3.1.2017

Viime vuoden puolella kultaseni Pete täytti vuosia, ja järkkäsin meille kivan viikonlopun Tampereelle. Petellä ei oo kovin riemukkaita muistoja syntymäpäivistään, niin ajattelin näyttää, miten tärkeetä minulle on sen synttärit. Hän oli lähdössä pariksi viikkoa toiselle puolen Suomea, niin oli ihana viettää spesiaali viikonloppu yhdessä ennen lähtöä. 

Varasin meille Tampereelta hotellin perjantaista sunnuntaihin ja lauantai-illaksi pöydän ihanasta Frans & Marie -ravintolasta. Mä rakastan sitä fiilistä synttäreillä ja jouluna, kun saa itse antaa muille jotain ja tuottaa hyvää mieltä! Koko viikonloppu oli yllätys, sanoin vaan etukäteen että ei huolta koiran hoidosta eläkä suunnittele mitään viikonlopuksi. 

Yhteinen aika on minulle todella tärkeää, ja haluan aina uusia muistoja eri paikoissa ja tekemällä kaikkea kivaa ja uutta. Edellisessä postauksessa Boyfriend tag oli kysymystä mitä keräilisin. Taisin nyt keksiä vastauksen, keräilen muistoja. Olen pitkään harrastanut valokuvausta ja napannut kaikki hetket kameraan talteen. Omassa parisuhteessa me ollaan aina otettu kuvia yhdessä ensimmäisestä tapaamisesta lähtien eri paikoissa ja tapahtumissa. Muistoja on ihana katsella jälkeenpäin, esimerkiksi valokuva-albumia selaillen tai omia vanhoja blogipostauksia lukien. Tai nykyään snäpistä tai puhelimesta vanhoja kuvia katsellen. Herättää paljon tunteita ja iloa.


Käytiin Tampereella leffassa, shoppailemassa, syömässä, otettiin hotellille ruokaa ja katseltiin leffoja, rentouduttiin ja nautittiin ajasta. Kuvissa Pete vällyjen välissä aamulla. Viralliseksi synttärilahjaksi ostin hänelle 250€ lahjakortin tatuointiin - tiesin, että hänellä oli paljon jo valmiiksi suunniteltuja tatuointeja ja sijainnitkin olivat jo tiedossa. Tuolla lahjakortilla Pete otti kaulaan alla olevan itse suunnittelemansa kuvan, siitä tuli ihan törkeen siisti! Koko loppuelämän mukana pysyvä lahja ja ihania muistoja - olen ylittänyt itseni. Totally worth it.


Miksi haluan kaikki muistot talteen? Koska kaiken muun voi silmänräpäyksessä menettää, mutta ei muistoja ja kuvia. Marraskuussa pakkasten jälkeen tuli yhtäkkiä plussakelit, vettä ja räntää. Puhelimeeni kilahti eräs aamu kuvan Peten murskaantuneesta autosta ja sydän pysähtyi. Hän oli koiran kanssa lähdössä takaisin mun luokse tänne Jyväskylään ja halusi yllättää, mutta matka päättyi huonosti. Kauhea keli ja hirveät urat, auto menetti pidon tien pintaan loskakasassa. 

Kun kokee sen pelon, että voisi menettää jotain tärkeää, niin se pistää priorisoimaan asiat elämässä. Taisin roikkua koko illan molemmissa karvakuonoissa, Petessä ja Nevilissä, kun ne pääsi vihdoin kotiin. Tässä postauksessa mainitsinkin jo kolarista. Onneksi, onneksi oli molemmilla mukana muutama suojelusenkeli, eikä kummallekaan käynyt mitään ruhjeita, haavoja ja aivotärähdystä vakavampaa ♥ Joten ajakaa TOSI TOSI varovaisesti hunoilla keleillä!


6 kommenttia:

  1. Hui kauhee :/ Onneks kävi kuitenkin hyvin. Onko Pete uskaltanut ajaa tän jälkeen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi! On se uskaltanut, lumisilla keleillä aluksi kuumotti, mutta loskat on menny jo ohi. :)

      Poista
  2. Muistojen kerääminen on hyvä keräilykohde - harrastan itse samaa. Välillä harmittaa, että tulee otettua toisinaan niin vähän valokuvia, mutta pysyy ne muistot onneksi mielessä ilman kuviakin - kuvien avulla vaan saattaisi pysyä paljon enemmän!

    Ja menettämisen pelko on kamala. Miulla on sama pelko ja se kyllä saa toimimaan varovasti, varoittelemaan muita ja huolehtimaan toisista, koska haluaa elää rakkaiden kanssa ikuisesti <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on tuossa vuoden lopulla ollut aivan liian vähän kamera mukana... Enkä halua kokee menettämistä yhtään liian aikaisin!

      Poista
  3. Hui että toi kolari, onneks on ollut suojelusenkelit mukana!:o
    Muistojen taltiointi kuviin tekee niistä melkein ikuisia ja niihin on paljon kivempi ja helpompi palata kuvien kautta ♥

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥