COLLAB: DEFSHOP

2.5.2016


Täällä ollaan taas onnellista typyä, kun jatkettiin yhteistyötä DefShopin kanssa. Olen tänä keväänä ihan yli-inspiroitunut kevään ja kesän pukeutumisen suhteen, ja onneks löyty DS:ltä myös oma blogi kevätpukeutumisesta! Sieltä pääsee heti fiilistelemään trendejä. Viime syksynä kuvattiin edellinen collab teatterin takapihalla ja suunnistin sinne taas kameran kanssa. Kuvattiin nämä eilen ennen kymmentä illalla, valo oli taivaallisen pehmeä! Eikä tullut edes kylmä, mulla on jo ihan kesäfiilarit pinnassa.

Olen ollut monta vuotta jo rakastunut kaikkeen mustavalkeaan printtiin ja teksteihin. Mustavalkoiset paidat, joissa on numeroita, tekstejä tai raitoja on niin ihania. Ja legginsit, joissa on jotain isoa ja kontrastikasta. Tällä kertaa en kuitenkaan halunnut adidaksia, vaan nämä ihanat Babystaffin leggarit! Toisessa kintussa on hauveli ja toisessa tekstiä. DS:n blogista tuli mieleen tuo bomberi, ne oli muotia joskus 8 vuotta sitten, ja nyt niitä on taas joka paikassa makeet valikoimat. Nuo ovat tosi lämpimiä takkeja, että jos tulee kylmiä kesäiltoja, vedän kyllä tuon päälle nahkatakin sijaan. 

Juuri kun mainitsin mustavalkeista printeistä ja teksteistä, päästään ehkä mun uuteen lemppari asustemerkkiin, Cayler & Sons. Crop top ja reppu ovat sitä merkkiä. Topissa menee teksti fuckin' problems ympäri ja siinä on lippua ja kukkaa, repussa on osa kaiken lisäksi nahkaa! Olen tuon mallisia kasseja aiemminkin katsellut, mutta ne usein on hirmu lörppöjä. Tätä kassia tukee nahkaiset osiot, niin se on paljon paremman näköinen ja helpompi käyttää. Mä tykkään ihan sikana tällaisista streetimmistä asuista.





8 kommenttia:

  1. Ihania kuvia :) Sulla on myös jotenkin tosi kiva meikki näissä kuvissa, oot niin kaunis!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3 Heheh mulla oli vappuaaton meikit tässä vielä :D

      Poista
  2. Siis VAU mitä kuvia :o♥ Niin kivat noi housut, defshopilla on kyllä aina kaikkee kivaa jota vois tilailla itelleen! Niin hyvä asukokonaisuus että ei voi kun tykätä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Emilia <3 Juu ei voi muuta kun suositella!

      Poista
  3. Kuvat on ihan huippulaatua sun blogissa! Mut toi asu.. :D Paaaaaljon parempi ilman bomberia jota myös ennen vanhaan pilottitakiksi sanottiin. Huvittaa kun ennen se oli amispoikien ja uusnatsien vakiotakki ainakin Kuopion leveysasteilla ja nykyään kaikilla pikkutytöilläkin on tommonen. :D Naurattaa vaan kun meidän kylällä jos joku tyttö olisi pitänyt jotain muuta kuin amispoikaystävänsä pilottia tupakkapaikalla (voi lol, nostalgia) niin se olisi leimattu ties minkä luokan naiseksi.

    Mut muuten asu on ihan ihana! Ton ruutupaidan kanssa super jees ja hyvä tietää että tollasia kasseja saa just tolla nahkapohjalla, koska oon itsekin etsinyt tommoista treenikassiksi mut noi on yleensä niin luruja ettei niitä viiti käyttää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah meinasin kirjottaakin että sillon ku oltiin pieniä ni kaikki amikset piti tämmösiä, mutta parilla mun kaverilla oli sillon musta pilottitakki niin itekin himosin sellasta! Pikkukylältä kun oon niin amiksia oli paljon mutta uusnatsien takiksi en tota miellä xd Olin vähän skeptinen sen suhteen kuinka takki mulle ees passaa, mutta tykästyin siihen kuitenkin :) Kiitos paljon <3

      Poista
  4. Hei ootko käynyt jo opettajankoulutuksen pääsykokeissa? Mitä mieltä olit, tuntuko vaikeelta jos oot jo käynyt? Meinaan itse hakea ens vuonna, joten kiinnostaa kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ne oli eilen! Siskon mielestä oli helppo mutta mun mielestä osa tehtävistä oli melko haastavia. Jos jaksaa vaan opiskella sen kuukauden verran aineistoa niin kannattaa mennä! Vaikea se kaikille on :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥