LET'S GET LOST

13.1.2016

Voi jestas mua ketuttaa. Eilen aamulla herätessä oli flunssa iskenyt, oli kurkku kipeä, päähän ja joka paikkaan koski ja hyvä että hereillä pysyin. Päällä oli kaksi kerrosta vaatetta ja pipo, silti palelsi. Ketään muita vertaistukena lenssussa? Juuri kun pääsin takaisin treenaamisen makuun joululoman jäljiltä, ja olin löytänyt kadonneen treenimotivaationi. En ole kyllä pitkään aikaan ollutkaan kunnolla kipeänä, viimeksi kesällä. Yleensä nappaan kaikki syys- ja kevätflunssat pariin otteeseen. Ehkä olen säästynyt niiltä tänä talvena, koska en käy enää koulua.

Koska olen laiskimus maximus niin kuvattiin nämä samana päivänä, kuin edelliset asukuvat. Samat hiukset, samat meikit, sama valo. Helppoa ja aikaa säästävää bloggaajan elämässä. Ja oli edelleen keli kuin Siperiassa, kuvasta huomaa että minulla on posket kananlihalla. Ei siis ole aknearpia, haha. Moni kommentoi mun tummaa huulimeikkiä, ja voi että olen rakastunut kahteen Clarinsin huulikynään, joita kuvissa käytin! Värjäsin joku aika sitten tyvikasvuni noin 15 sentin pituudelta tummemmaksi, joten astetta tummempi meikki on aina kontrastin säilyttämiseksi syntynyt.

Tässä vielä viimeiseksi kuva maanantain akrobatiatreeneistä. Siellä käy kolme tankotanssikaveriani myös, ja me mennään usein vetkuilemaan puolapuille tekemään ayshaa ja harjoittelemaan lippua ja iron-X:ää. Tämän spagaativersion ayshasta olen nähnyt joskus instagramissa, ja päätin kokeilla, ja sehän oli ihan iisi! Mukava uusi liike puolapuille hiottavaksi. Pitää joku päivä ottaa salilla laadukkaampia kuvia paremmalla taustalla tästä liikkeestä. Olen niin kriittinen oman instafeedini kanssa, että en tällaista kuvaa sinne kehtaa laittaa... I know, älkää naurako!

Maanantai-iltana treeneissä ei ollut vielä tietoakaan flunssasta, ja nyt pari päivää on lihakset olleet todella kipeät, koska sairastaessa ne eivät palaudu. Ja tämmösistä treeneistä voin sanoo että kyllä menee lihakset jumiin, varsinkin jos joululoma treenauksesta on ollut turhankin pitkä. Tämäkin päivä varmaan menee ottaen ihan rauhallisesti, leffoja katsellessa ja kuvia tehdessä.

Muistakaahan pestä käsiä ja niistää nenukkia
ettei flunssa teihin iske ♥

16 kommenttia:

  1. Täytyy sanoa, että sen lisäksi että olet itse kovin kuvauksellinen niin toi sun meikki näyttää kuvissa aivan älyttömän hyvältä! Itsellä tuntuu sotamaalauksesta suodattuvan aina vähintään puolet pois kun kamera räpsähtää. Heh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaunis Salli ♥ Kyllä varmaan puolet suodattukin pois, mutta meikkiä olikin aika tumma.. :D

      Poista
  2. Fb:ssä väitit ettei tavallisia asukuvia... Ja postaus täynnä niitä, huoh mitä kusetusta taas.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eli olet ihan asioiksesi itsekin bloggaajana bloggaajaryhmää selannut, ja päättänyt tulla kommentoimaan kuitenkin nimettömänä, että olen tuottanut sulle pettymyksen? Onko puolapuilla roikkuminen mielestäsi kovinkin tavallinen tapa ikuistaa asu? Kuinka niin kusetusta _taas_, harrastanko sitä useinkin? :) Puss och kram ♥

      Poista
  3. Mito sulla on huulissa ? Ihanan näköset !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Clarinsin huultenrajauskyniä, sävyt 03 ja 04, vaaleutta lisäsin keskelle vähän meikkivoiteella :)

      Poista
  4. Saako nyt hehkuttaa taas kuinka kaunis likka tuolta kuvista pilkistää? ;) Vitsit toi huulimeikki on kyllä niiiiiiiin ihana! Saa pientä inspistä aikaiseksi, josko kohta allekirjoittanutkin laittaisi pari tummaa liquid lipstickiä tilaukseen... :P Viimeisestä kuvasta tulikin mieleen oma venyvyys ja ne harjoitukset, jotka sä täällä jaoit, jäi kyllä harmittamaan, että treeni jäi tänään välistä järkyttävän hedarin vuoksi :( Huomenna siis uusi kokeilu, hah! Toivottavasti lenssu hellittää pian, se ei kyllä ole kiva se :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saat hehkuttaa ja kiitos hurjasti kommentistasi Sofia! ♥ Jooh mikään ei ärsytä niin paljoa kuin se, ettei pääse liikkumaan silloin kun motivaatiota olisi! :( Tsemppiä huomien kokeiluun :D

      Poista
  5. Oot kyllä niiiiin kauniina! <3 Ja harmi, että flunssa on iskenyt, koita parantua pian! Miullakin oli hirmuinen treenimotovaatio ennen joulua päällä ja sitten tulin kipeeksi ja mussutin ihan kaikkea kaksi viikkoa ja kilot vaan kerty vyötärölle - meinaan pikkusen hankalaa oli löytää treenauskipinä uudelleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ♥ Mullakin meni joululoma mussuttaessa oikeen pitkän kaavan mukaan, ei hyvä.. :D

      Poista
  6. Tähän postaukseen liittymätön kysymys, mutta kun joskus puhuit, että kävit Dancehall -tanssitunneilla tmvs. niin missä semmosta voi harrastaa Kuopiossa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Salsastudiolla on torstaisin dancehallia 19-20, paikka on tuossa puistokadun st1:n talossa toisella puolella :)

      Poista
  7. Hei, kuulostan kukkahattutädiltä, mutta ei ihme että oot vilustunut, kun napa vilkkuu ja housuissa reikiä :D ite pyyhellän ulkona näinä kylminä päivinä useamman vaatekerrosten alla. tyyli tulee vasta lämmön jälkeen toissijaisena, mutta enpähän kipeydykään. Mutta pikaista paranemista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nooh tällä asulla en ulkona tallustellutkaan :D Tosiaan 20 metriä tuosta ulko-ovesta oli kuvauspaikka, ja siinä meni 2 minuuttia kun kuvat otettiin. Sisällä samaa paitaa ja farkkuja käytin kyllä :D Vannoutuneesti vedän kalsarit alle tai kollarit päälle, jos tuonne pihalle menen olemaan.

      Poista
  8. Waude miten kauniita kuvia ♥ Ihanat noi sun huulet!

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! ♥