DARE 2 B YOU

28.1.2016

Olette varmaan huomanneet, että mun tyyli vaihtelee huimasti aina fiiliksen ja vuodenajan mukaan. Nykyään ei olekaan enää niin selviä tyylijakoja kuin ennen. Perinteisimmät tyylit yläasteella olivat lissu, hevari, tavis, rokkari, hoppari, ernu, fruide jne. Nykyään kaikki tuntuu pukeutuvan samalla tavalla, kuin instagramissa suosituimmat tyypit. Hahah, tulee mieleen ne kollaasit nimellä basic bitch set, joissa on conssit, hollisterin takki, iphone ja kaikki muut massaan sekoittumiseen tarvittavat asusteet. Mä olen joskus basic bitch (en tosin omista mitään edellämainittuja merkkejä), joskus rockahtavampi, joskus streetimpi. Joskus vedän päälle vain mukavimmat treenivaatteet, joskus mekon ja korkkarit. 

En noudata tuoreimpia trendejä, vaan poimin muodista sen, mikä mulle itselleni sopii. Tällä hetkellä esimerkiksi noin 90% hooetämmän, bikbokin ja muiden sellaisten kauppojen vaatteet ovat niin kamalia, ettei ole tullut tuhlattua rahoja shoppailuun pitkään aikaan. Olenkin potenut kroonista vaatekriisiä pari kuukautta. En tilaile myöskään netistä vaatteita, joten odottelen tuskissani, mitä kevätmallistot tuovat tullessaan. Toivottavasti jotain nykyistä parempaa.

Kuvat on muuten otettu tammikuun alussa, kun hiukseni olivat vielä hurjan tummat! Ulkona alkoi kuvatessa olla jo pimeä, ja se korosti entisestään tummuutta. Muistakaahan varailla aikoja Olaplex-tehohoitoon Blankolle mojovalla alennuksella! Lisää tietoa löytyy täältä.


MY PERFECT BRONDE & OLAPLEX

24.1.2016


Viime perjantaita odotin kuin kuuta nousevaa, sillä tämä typy kävi vaihtamassa uuden ilmeen hiuskuontaloon! Niin kuin moni edellisissä asukuvissa huomasi, olivat mun hiukset ja samalla meikit tummentuneet melko paljon, ja siitä synkkyydestä halusin todellakin eroon. Olen siis muutaman vuoden värjäillyt hiuksiani alta tummemmaksi, ja laittanut tummia ja vaaleita raitoja päälle. Ajan saatossa erisävyiset kaupasta ostetut tummaruskeat alkoivat pinttymään ikävästi, ja hiukset sekä alta että päältä olivat kuin tikkurilan värikartta. Pidän usein hiuksia puoliksi kiinni, ja silläkin kampauksella näytti, että minulla olisi mustanruskea tukka kokonaan. 

Oli lottovoitto päätyä tekemään yhteistyötä Studio Blankon kanssa, sillä sain juuri mitä halusin. Oikeastaan en suunnitellut kovin tarkasti, mitä hiuksilleni tehtäisiin. Kunhan ne vain vaalenisivät, näyttäisivät raikkaammilta ja ennenkaikkea sopisivat taas minulle! Pientä ombrea ja luonnollisia high lighteja (lue suomalaisittain: hailaitteja). Pääsinkin Blankon omistajan Sonja Sanchezin osaaviin käsiin, ja yks kaks hiukset olivat kauniit ja mallia bronde, trendikästä 2016 -lukua.

It's not blonde, it's not brunette. It's somewhere (really pretty) in between.
It's the hair colour trend that's taking 2016 by storm; move over ombre,
this year's all about BRONDE.


Hiusteni värjäys toteutettiin hyödyntämällä Olaplex -hoitoa. Olen varmaan bloginkin puolella antanut ymmärtää, etten juurikaan usko kaiken maailman hömpötyksiin, haaroittuvien hiuksien korjaamisiin ja muihin törkeän kalliisiin poppamieskonsteihin, joilla saa painon putoamaan, ihon sileäksi tai hiukset ehjiksi. Joulukuussa tuttu kampaajani suositteli minulle lämpimästi Olaplex- hoitoa, ja täytyy myöntää, että olin hieman skeptinen viime perjataihin asti. Kunnes...

Suuni loksahti auki, kun haroin hiuksia sormien läpi hoidon jälkeen. Hiukset olivat niin sileät, ettei niitä edes tuntenut sormilla! Hiukset heiluvat nyt vapaana todella vanhvan näköisinä. Pientä osviittaa antaa yllä oleva ennen & jälkeen kuva. Minun hiustyyppini on erikoinen, sillä ne ovat luonnostaan täysin suorat, todella liukkaat ja sähköiset, ja ne eivät taivu raudallakaan helposti. Huomaa jo kuvasta millaista hamppua latvat olivat, heheh. Nyt latvoissa ei enää tunnu karkeutta hiuksia haroessa, vaan hiukset ovat samanlaatuista tyvestä latvaan asti.

Olaplex on melko uusi innovaatio hiusmaailmassa. Hoitoja voi tehdä värjäyksen ja vaalennuksen yhteydessä, tai erikseen omana tehohoitonaan. Hoito on kaksivaiheinen, jossa Olaplex N°1 -ainetta sekoitetaan värimassaan, ja Olaplex N°2 levitetään vaikuttamaan värin poispesun jälkeen. Olaplex estää hiusten rikkisiltoja katkeamasta kemiallisen käsittelyn yhteydessä ja korjaa jo aiemmin katkenneita rikkisiltoja ja happivaurioita. Vaikuttava aine on bis-aminopropyl, jota kaikki N°1, 2 ja 3 sisältävät. Se korjaa siis hiuksen kuitukerroksen rakennetta perustuen ihan tietellisiin faktoihin, toisin kuin silikonia sisältävät halpishoitoaineet, jotka luovat hetken illuusion liukkaista hiuksista.

Blankon tiimillä on hallussa uusimmat hiusmaailman trendit käytännössä samassa tahdissa kuin Hollywoodin punaisilla matoilla. Ammattitaitoiset kampaajat poimivat uudet tekniikat haltuunsa jo ennen, kuin Suomessa järjestetään koulutuksiakaan niille. Studio Blankon tyyli on hienostunut ja tyylikäs, mutta kulkee käsi kädessä muodin ja asiakkaan toiveiden kanssa.

Minun hiuksiini uuden ilmeen luomiseksi keskityttiin varsinkin kasvoja kehystävien tummien hiusten vaalentamiseen. Vaalennus tehtiin balayage -tekniikalla, jossa vapaalla kädellä tehdään V:n muotoisiin osioihin luonnollista high lightia. Sen tekemistä oli mukava katsella, kun se näytti Sonjan tekemänä niin helpolta! Värin vaikuttaessa minulle tarjoiltiin lämmintä juotavaa, ja valitsinkin vaihtuvasta Blankon menusta kuuman Dumlekaakaon. Oli mukava lukea hömppälehtiä ja nautiskella makeasta, sillä ulkona oli -30 pakkasta.





Yllä vielä pari before -kuvaa. Hamppuuntuneet latvat eivät enää pitäneet edes väriä, vaan olivat haalistuneet rumasti. Tumman ja vaalean osion ero oli aivan liian suuri. Nyt ei enää näytä, että minulla olisi blondi tupee mustan tukan päällä. Olen rakastunut tähän väriin enkä luovu siitä pitkään aikaan. Hiukset sopivat nyt paremmin mun meikkaustyyliin ja pukeutumiseen. Hiuksen rakennekin on aivan erinäköinen kuin ylemmissä kuvissa. Montako kaksihaaraista löytyy alemmista kikkuroista? Voi ehkä yhden käden sormilla laskea.


Vahvan ja terveen lopputuloksen ylläpitämiseksi käytetään Olaplex N°3 hair perfector -tuotetta. Tämä take home on Olaplexin kolmas vaihe, ja sitä levitetään kerran viikossa pyyhekuiviin hiuksiin ja annetaan vaikuttaa vähintään 10 minuuttia. Tehokkaamman lopputuloksen halutessaan voi tuotteen antaa vaikuttaa paljon pidempäänkin, sillä se ei kuivu tai tahmaannu hiuksiin. Purkki on erittäin riittoisa, esimerkiksi omiin hiuksiini yhdelle kerralle riittää kahden euron kolikon kokoinen töräys, jos sen levittää tasaisesti. 100ml purkin pitäisi minullekin riittää 3 kuukaudeksi. Tuotetta ei tarvitse laittaa tyveen, vaan levitys aloitetaan latvoista. Harvalla kammalla haromalla tuotteen saa levitettyä todella hyvin.


 // kampanja: Olaplex -20% //

Minulla on mahtava tilaisuus antaa teille seuraajilleni pala hemmottelua! ♥ Sara Blankon tiimistä tarjoaa lukijoilleni Olaplex -hoidon -20 % alennuksella. Edun saat, kun varaat aikasi maaliskuun loppuun mennessä Saralle, ja mainitset lukevasi blogiani. Olaplex -tehohoidon kampanjahinnaksi jää 36-56 euroa, ja hoito sisältää luonnollisesti pesun ja kevyen viimeistelyn. Varaa aikasi numerosta 017-2822000. Studio Blankon löytää Kuopion sykkeestä osoitteesta Niiralankatu 17, ja aukioloajat ovat arkisin 9:00-17:00, mutta sopimuksen mukaan myös klo 19 asti ja lauantaisin. 


LET'S GET LOST

13.1.2016

Voi jestas mua ketuttaa. Eilen aamulla herätessä oli flunssa iskenyt, oli kurkku kipeä, päähän ja joka paikkaan koski ja hyvä että hereillä pysyin. Päällä oli kaksi kerrosta vaatetta ja pipo, silti palelsi. Ketään muita vertaistukena lenssussa? Juuri kun pääsin takaisin treenaamisen makuun joululoman jäljiltä, ja olin löytänyt kadonneen treenimotivaationi. En ole kyllä pitkään aikaan ollutkaan kunnolla kipeänä, viimeksi kesällä. Yleensä nappaan kaikki syys- ja kevätflunssat pariin otteeseen. Ehkä olen säästynyt niiltä tänä talvena, koska en käy enää koulua.

Koska olen laiskimus maximus niin kuvattiin nämä samana päivänä, kuin edelliset asukuvat. Samat hiukset, samat meikit, sama valo. Helppoa ja aikaa säästävää bloggaajan elämässä. Ja oli edelleen keli kuin Siperiassa, kuvasta huomaa että minulla on posket kananlihalla. Ei siis ole aknearpia, haha. Moni kommentoi mun tummaa huulimeikkiä, ja voi että olen rakastunut kahteen Clarinsin huulikynään, joita kuvissa käytin! Värjäsin joku aika sitten tyvikasvuni noin 15 sentin pituudelta tummemmaksi, joten astetta tummempi meikki on aina kontrastin säilyttämiseksi syntynyt.

Tässä vielä viimeiseksi kuva maanantain akrobatiatreeneistä. Siellä käy kolme tankotanssikaveriani myös, ja me mennään usein vetkuilemaan puolapuille tekemään ayshaa ja harjoittelemaan lippua ja iron-X:ää. Tämän spagaativersion ayshasta olen nähnyt joskus instagramissa, ja päätin kokeilla, ja sehän oli ihan iisi! Mukava uusi liike puolapuille hiottavaksi. Pitää joku päivä ottaa salilla laadukkaampia kuvia paremmalla taustalla tästä liikkeestä. Olen niin kriittinen oman instafeedini kanssa, että en tällaista kuvaa sinne kehtaa laittaa... I know, älkää naurako!

Maanantai-iltana treeneissä ei ollut vielä tietoakaan flunssasta, ja nyt pari päivää on lihakset olleet todella kipeät, koska sairastaessa ne eivät palaudu. Ja tämmösistä treeneistä voin sanoo että kyllä menee lihakset jumiin, varsinkin jos joululoma treenauksesta on ollut turhankin pitkä. Tämäkin päivä varmaan menee ottaen ihan rauhallisesti, leffoja katsellessa ja kuvia tehdessä.

Muistakaahan pestä käsiä ja niistää nenukkia
ettei flunssa teihin iske ♥

LITERALLY FROZEN

12.1.2016

Kävin järven jäällä luistelemassa Ritoniemen rannoilla Vehmersalmella päin. Oli aika mahtavia luonnonilmiöitä todistettavana sillä reissulla, sillä kaikki rannat olivat parin metrin pituudelta täysin jäällä päällystettty. Puut olivat jäätyneet muotoonsa monen sentin jääkerroksella. Pohjoisella taivaalla oli rankka lumisade ja se näytti etelän auringonpaisteessa suurelta seinältä. Valot olivat aika maalaukselliset, mutta minulla oli mukana vain 40mm linssi, niin en saanut laajakulmaa taivaasta.

Jäällä pystyi siis luistelemaan ihan missä vain. Jää oli kaiken lisäksi aivan tasainen ja kirkas, siellä täällä piti vain hypähtää pursuneen halkeaman yli. Ei, ei ollut siis avonaisia railoja, vaan ihan lunnollisia jäisiä "saumakohtia" :D Pysähdyttiin syömään eväitä Ritoniemen laivalaiturilla. Laiturin päälläkin pystyi luistelemaan, koska sekin oli yhtä jäässä kuin rannat! Alimpana löytyy todisteita jäisistä kallioista gifin muodossa, hahah, minä ylemmässä ja siskoni Kaisa alemmassa. Ja kyllä, luistelen hokkareilla, oon lätkämimmi. Kerran olen elämässäni kaunoluistimia kokeillut ja se aika vietettiin turvallaan.

-26 CELSIUS

11.1.2016

Vuoden ekat asukuvat pärähti tulemaan tosi kovassa pakkasessa. Oli jäätävän kylmä, mutta eihän sitä kuvissa hymyn takaa näy! Aika piristävää on piipahtaa tuolla ulkona. Todella kauniita talvisia päiviä on ollut, ja laskeva aurinko (okei aurinko on koko päivän melkeen piilossa) antaa pehmeät valot kuvata ulkona. Nyt kun maakin on vihdoin pysyvästi valkea, riittää päivällä valo vallan mainiosti kuvailuun. Ostin tuon harmaan pitkän neuleen alennuksesta alle kympillä, tykkään siitä ihan hurjasti. 


MY FAV OF 2015

10.1.2016

En tee tällä kertaa koko vuodesta kertausta, sillä tuoltahan nuo arkistosta löytyy. Kokoankin tähän omat lempparini vuoden 2015 arkistojen kätköistä. Niissä on parhaat kuvat tältä vuodelta ja mukaan liittyy erityisiä muistoja. Jätän pois nämä "tänä vuonna aikuistuin ja kasvoin henkisesti" -liirum laarumit, koska en osaa kyllä arvioida itseäni siinä suhteessa. Ei ole ollut kaikki muumit kanootissa lähiaikoina xd Kyllähän sitä elämästä hurjasti oppi ja näkemykset muuttuivat, ja sain vihdoin bloginkin ulkoasun sellaiseksi kuin halusin.

Vuodelta 2016 odotan ehkä eniten sitä, keksinkö mihin hakea kouluun. Sen seurauksena luultavasti muutan muualle päin Suomea ja luvassa olisi kaikkea jännää ja uutta. Hyviä uranvalinnan ehdotuksia otetaan edelleen vastaan! Harkinnassa on käynyt opettajankoulutus, koska niitä hommia olen nyt talvella tehnyt. Se on mukavaa ja itsellekin opettavaista ja palkitsevaa työtä. Plus todella hyvät lomat.

Tottakai alan taas kuntoilemaan ja laihduttamaan ja kesäkunto 2016. Kyllä kyllä. Ei se ole ennenkään onnistunut. En pakota kroppaani ja mieltäni mihinkään, vaan pidän tavoitteena enemmänkin taitojen ja hyvinvoinnin haalimisen tälle vuodelle. Tekee mieli tanssia ja treenata tankoa, joten teen niitä salin ohella fiiliksen mukaan. 

Minulla ei ole siis lupauksia vuodelle 2016, vaan toivon, että elämässä muutama palanen lisää loksahtaa paikoilleen ja voisin alkaa suunnitella tulevaisuutta paremmin. Lupauksien tekeminen ja niiden rikkominen vähentää motivaatiota sen verran, että pidän tavoitteeni samoina, kuin elämässä yleensä. Koitin olla nimittäin roskaruuattomalla tammikuulla ja unohdin sen :D Onko teillä, rakkaat lukijani, millaisia odotuksia vuodelle 2016? Vai onko kaikki vielä suunnittelematta niin kuin minulla?

Winter wonderland - Viime tammikuulta talvisia kuvia.

"Sulla on fibromyalgia." - Maaliskuussa sain vihdoinkin diagnoosin ja hyvän selityksen yli vuoden kestäneille kivuille. Suosittelen uusille lukijoille tämän lukemista, sillä mainitsen fibromyslgian aina silloin tällöin.

Forever Disneyfan - Muutama satuhahmon piirustelu! Pitäisiköhän alkaa taas piirtelemään?

Deserted - Autiotalon tsekkaus vuoden jälkeen edellisestä kerrasta.

Whine up, wine up - Lopukevään tai alkukesän ensimmäisiä lämpimämpiä päiviä, jolloin pystyi maistelemaan viiniä pihalla jäätymättä.

YO ♥ - Kuvia ja tunnelmia huipusta päivästä eli mun ylioppilasjuhlista. 

I don't like it, I love it - Aurinkoisia kuvia porukoiden luota Vehmersalmelta.

I F#CKIN ♥ POLE - Kesällä aloin reilusti yli vuoden tauon jälkeen käymään tnakotunneilla Ready Set Polella, mun ilo paistaa kyllä kuvista läpi.

Watch the sun go down - Kesän 2015 ainoa hellepäivä ♥

Fluffyness - Ylisöpöjä kuvia ihunasta kisusta.

Lost & forgotten - Huippu photoshoot Emilian kanssa hylätyltä vaneritehtaalta.

DIY ice cream - Kahden aineksen jätskiohje, johon voi laittaa lisukkeeksi mitä haluaa! Tekisi mieli tehdä pätkisjäätelöä joka päivä, mutta "koitan" syödä terveellisemmin,

@Linnanmäki - Tehtiin pikkusiskoni Ellin kanssa extemporee reissu Hesaan, ja tämän linkin takaa löytyy värikkäitä kuvia lintsin huvipuistosta.

Casual - Yksinkertainen mutta erittäin toimiva asu alkusyksyyn.

Mitä päälle tanssitunnille? - Ensimmäinen yhteistyöni, samalla tuli törkeen siistejä asukuvia treeenivaatteista.

Malaga - Espanjan reissun kaunista kuvamateriaalia kauniista kaupungista. Varoitus - tarttuva matkakuume.

Colours of autumn - Jos itsestä pitäisi teettää taulu seinälle, se olisi yhdottomastu joku näistä kuvista. Syksy oli ihmeellisen lämmin ja aurinkoinen, mutta ruskattomuus ei haitannut näissä kuvissa!

Beach please - Fiilistelyjä hyvästä brunasta ja etelän paisteesta.

Sky full of colours - Henkeäsalpaavat revontulet kaupunkien valojen tahdittamana.

My 20th birthday - Oman synttäripäivän kulku kuvien muodossa.

Photostock modeling pt. III - Kolmas osa mallin hommista ja siihen liittyvistä asioista. Makeita treenikuvia Kolin kallioilta.

Pole progress - omaa edistystä tankotanssin puolella.

Venyttelyrutiini kuntoon - Jos olet uudenvuodenlupauksena meinannut urheilla enemmän, pitää muistaa myös kehonhuolto! Tännepäin siis nenukit...

Tavoitteellista liikkuvuutta - ... Ja samaan syssyyn vaikka spagaati kuntoon tän vuoden puolella.

Magical - Tuoreinta matskua arkistosta, kun jouluna oli taivaallinen keli kuvata.