ELSA FROM FROZEN

26.10.2015

Piirsin viikko sitten uuden Disney -hahmon, Frozenin Elsan. Annoin sen synttärilahjaksi eräälle Frozenia fanittavalle tytölle, jonka lemppariprinsessa on ylläri pylläri Elsa! Piirtelin viime keväänä muutamat hahmot, pääset katsomaan ne tästä linkistä. Käytössä mulla oli taas akvarellikynät, joita voi siis käyttää kuten puuvärejä, mutta ne liukeavat veteen kuin vesivärit. Käytin helppoja kivoja tekniikoita taustan tekemiseen, ja kuvasin ne jos jotakuta sattuu inspiraatio joku päivä nipistämään!


Pohjavärit tein ensimmäiseksi haalean lyijykynähahmotelman päälle. Väritin yhden alueen kerrallaan sen päävärillä, ja märällä siveltimellä levitin värin tasaiseksi. Tässä onkin se taika normaaleihin puuväreihin verrattuna - vesilevityksen jälkeen pigmenttiä tulee paljon ja väri loistaa! Ja aina kun värin kastelee ja levittää, voi värin kuivuttua piirtää päälle lisää. Puuväreillä paljon väritetystä kohdasta tulee kiiltävä, eikä siihen tartu enää mikään väri. Tein kasvojen yksityiskohdat tummilla vasta kasvojen pohjavärin päälle, ettei ne leviä märän siveltimen osuessa.


Ostin askartelukulmalta maalamiseen tarkoitettua maskia. Se on kumimaista maalia, joka kuivuu todella nopeasti. Tarkoitus on levittää se alueelle, johon ei halua sotkea muuta väriä. Reunoista tulee tasaiset ja siistit, kun voi siveltimellä levittää väriä tasaisesti joka kohtaan. Jos vertaa viime keväänä tehtyä Kaunotar & Kulkuri piirrosta, ei tausta ole yhtään niin kiva ja tasainen kun tässä. Sitä tehdessä piti varoa, ettei koirien värit leviä. Alla olevassa kuvassa näkyy, että maski on kiiltävää. Vaaleansininen on olevinaan "erottuva" väri, mutta Elsan mekko oli ihan saman värinen kuin maski! :D Ei ollut valitettavasti muita värivaihtoehtoja.


Piirtelin monilla violetin ja sinisen sävyillä taustaan, ja levitin isommalla siveltimellä. Kuvista näkyy, mikä ero värin pigmentissä on kastelun jälkeen. Toistin tämän monta kertaa vähän eri väreillä, niin sain taustasta tumman.


Taustalle piti tottakai saada lunta, mutta eihän valkoisilla puuuväreillä saa piirrettyä yhtään mitään. Valkoisessa akryylimaalissa on pigmentti kuitenkin todella peittävä, joten käytin sitä. En maalannut, vaan roiskin maalia taustaan. Otin pienen kynsiharjan (tähän käy hammasharja mainiosti), dippasin sitä maalissa ja peukalon avulla roiskin Elsan käsien viereen ja vähän sinne sun tänne.

Kun tausta ja akryylimaali kuivuivat, rapsutin ja hankasin maskin pois. Se ei levitä vesiväriä yhtään, eikä teokseen jää siitä mitään jälkiä. Rapsutin sitä muovisella siveltimen suojalla ja sormella hankaamalla. Siinä oli taustan teko kokonaisuudessaan! Mitä tykkäätte lahjaideasta?

22 kommenttia:

  1. vau, ihan älyttömän upee ♥

    VastaaPoista
  2. Upea kuva! Mun sisko on niin Elsafani, kunpa osaisin piirtä/maalaa niin piirtäisin sille tommosen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piirrä vaikka se lumiukko Olaf, ei oo niin vaikee! :D

      Poista
    2. Mun siskoki osaa piirtää sen paremmin ku mä :D

      Poista
    3. Aijaa :D No läheppä haastamaan!

      Poista
  3. Ihan älyttömän hieno! Oot tosi lahjakas piirtäjä :')
    http://jenicaaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  4. Wau, aivan älyttömän upea! Tuo tekniikka kuulostaa todella monimutkaiselta, mutta näyttää kyllä hienolta! Itse tykkään väritellä yksinkertaisesti puuväreillä, mutta noita akvarellikyniä tekee kyllä nyt mieli testata! Saakohan niitä esim. Suomalaisesta kirjakaupasta, vai pitääkö etsiä erikoisliikkeistä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei ole oikeasti monimutkaista, mut selitykset korkeintaan olivat monimutkaiset :D Niitä saa Suomalaisestakin :)

      Poista
  5. ää oot niin taitava kaikessa!! voisit tehdä postauksen asioista, joita et osaa tehdä, jos sellaisia asioita edes on hahahh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah löytyy semmosiakii :D hauska idea xdd

      Poista
  6. Mulla on noi akvarellikynät mut en oikein hiffaa niiden käyttöä, pistäppä se video ni pääsisin kärryille. Ostin ne kynät, että vois niilläki näitä aikuisten värityskirjoja tehä. Mun mielestä niillä on kyllä kivempi ylipäänsä värittää ku tavan puuväreillä, pigmentit on kirkkaammat vaikkei siis tekis mitään muuta ku käyttää vaan kynänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värityskirjoissa on niin pieniä väritettävät alueet ettei kovin isoo iloo niistä saa... Mut onneks ne on muutenki laadukkaat :)

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥