Ravitsemuksella kivut kuriin?

28.2.2015




Nopea ja terveellinen munakas: 
3 kananmunaa 
keittokinkkua 
tomaatti 
rucolasalaattia 
merisuolaa 
basilikaa 
sitruunapippuria 

Laita vähän öljyä ja kanamunat pannulle. Riko keltuaisten rakenne. (Keltuaiset
voi jättää kokonaan pois jos haluaa kevyemmän munakkaan.) Leikkaa kinkuista
suikaleita ja ripottele pannulle. Lisää mausteet tähän väliin, ettei pelkästään
pinta ole mausteinen. Leikkaa tomaattia ja rucolaa pieniksi paloiksi ja ripottele.
Paina lastalla ainekset kevyesti kananmunaan kiinni, että rakenne pysyy kasassa.
Anna paistua ja jähmettyä, mutta ei täydellä teholla. Kylkeen sopii vaikka tuore
avocado, jossa on paljon terveellisiä pehmeitä rasvoja, vitamiineja ja mineraaleja.

Noheiiips! En ole pitkään aikaan puhunut mitään ruokatottumuksistani tai keittiön puolen touhuista. En harrasta joka aterian kuvausta ja instaan tunkemista #healthyfood#instafood#foodporn#asdasdasd ja se osaksi johtuukin siitä että ei ole ollut luonnonvaloa, eikä ole päässyt kuvaamaan oikein mitään. En muutenkaan panosta aterioiden esillepanoon, vaan syön kaiken usein syvästä lautasesta lusikalla, oli se sitten munakasta, salaattia tai lihapullia.

Mutta lyhyesti. Käytän vähälaktoosisia tai laktoosittomia tuotteita. Eniten kuitenkin juon vettä, koska laktoositon maito on melko kallista (juon kaikki rahani siis :D). En osta ikinä valmisruokaa (paitsi pinaattikeittoa) enkä pitkälle prosessoituja tuotteita. Olenhan maalta kotoisin, ja kesällä perunat, salaatti, sipuli, mansikat ja osa mausteista haettiin suoraan pihan kasvimaalta ennen ruuanlaittoa. Valmisruuissa on usein todella paljon suolaa, hiilareita, rasvaa ja herkuissa vielä transrasvoja ja sokereita. En laske kaloreitani enkä ikinä ole niin tehnyt, mutta terve järki jo sanoo, ettei valmiissa tuotteissa ole ravintoarvot ja ravintoainetiheys kohdallaan. 

Vältän nopeita hiilihydraatteja, joita siis saa esimerkiksi vaaleista viljoista, pastoista ja sokereista. Kyllä tietenkin niitä syön, mutta en suurissa määrin esimerkiksi pullamössöleivistä. Ne nostavat nopeasti verensokeria eivätkä täytä mahaa pitkäksi aikaa. Ne myös turvottaa, ainakin mulla. Tämä ei ole pelkästään terveydellinen valinta, vaan tykkään tosi paljon ruisleivästä! Pöndelapsena pakko taas mainita, että kotona leivinuunissa itsetehtyyn ruisleipään kiintyy aika kovasti. Ostan leiväksi yleensä näkkäriä tai vaasan ruispaloja. Niissä on paljon suolistolle terveellisiä kuituja. Tummat leivät sisältää hitaita hiilareita, joita on siis täysjyväviljoissa, kasviksissa, ja joissakin hedelmissä ja marjoissa. Leivän päälle laitan oivariinia ja yleensä maksamakkaraa/kinkkua ja salaattia. 



Syön joka päivä muutaman kerran marjoja tai hedelmiä. Yleensä aamupalaks syön ruisleipää ja marjoja (pöndelapsena marjat kerätään ite omasta pihasta tai metästä, nytkö tämä sisäinen juntti taas kukoistaa?) ja sekaan laitan maustamatonta jogurttia, raejuustoa ja mysliä. Raikas ja kevyt aamupala, jossa on protskua ja vitamiineja. 

Vähän aikaa sitten luin artikkelin, jossa reumasta kärsivä nainen sai kivut ja oireet kuriin pelkällä ruokavaliolla. "Gluteeniviljat pois, samoin sokeri. Hapatettuja maitotuotteita sai syödä alun tiukemman kuurin jälkeen. Kasvispainotteisen ruokavalion lisäksi alkoi lisäravinteiden, kuten seleenin, sinkin ja kalaöljyn ja D-vitamiinin syönti. Diagnoosin jälkeen loppulausunto: vointi hyvä, kaikki nivelet rauhalliset ja oireettomat. Ei lääkitystä, pelkkä dieettihoito. Ei tarvitse enää käydä seurannassa." Mulla on käsien ja jalkojen kivut jatkuneet nyt about 9 kuukautta, eikä selvää syytä miltään taholta oo tullut, ja mulla on aika vihdoinkin reumapolille, jos ne sieltä osaisivat jotain sanoa. Aion todellakin kokeilla, auttaako ruokavalio edes osaksi näihin mun vaivoihin. Onko teillä rakkailla lukijoilla mitään vinkkejä tai lisää tietoa aiheesta?

Tässä lyhyesti muutama asia siitä, mitä suuhuni laitan. Kiinnostaisiko teitä lukea lisää ruuista, ravinnosta ja resepteistä? :)

23 kommenttia:

  1. Hiilihydraateille on paikkansa.. Aamulla pitää syödä ne "hitaat" hiilihydraatit, koska elimistö on suunniteltu laskemaan verensokeria aamulla ja aamupäivällä nopeammin kuin iltaa kohden, joten sen hitaampi vapautuminen on perusteltua. kun taas mennään iltapäivään tämä kääntyy päälaelleen, elimistö ei laske enää verensokeria yhtä nopeasti joten hitaiden hiilihydraattien käyttö ei ole perusteltua. Oikeastaan kun aamulla keho on potkustartattu hiilihydraateilla, on iltapäivällä ja illalla perusteltua ottaa hiilareita vain kahdessa paikkaa. Eli ennen ja jälkeen urheilun, JOS urheilee. ja nimenomaan suositaan (nopeita) valkeata riisiä, pastaa jne. plus miinus 2h treenin ympärillä, glukoosivarastojen "lataukseen" ja täyttämiseen treenin jälkeen.. Jos ei urheile (tai näiden kolmen hiilarinsyöntiajankohdan ympärillä) hiilihydraatit otetaan vihreänä, mikä tarkoittaa kuitupitoista ja kevyttä hiilihydraattia (pavut,linssit,kasvikset,juurekset).. T: Ravitsemustieteiden opiskelija.

    MUTTA tälle kaikellehhan voi viitata kintaalla, koska suklaa on hyvää ; )))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo urheilen lähes joka päivä ja sillon kyllä tankkaan hiilareita ennen / jälkeen, että ei lähde paikat väärällä tavalla kuihtumaan. Tässä olikin vain osa mun ruokatavoista, enkä juu maininnut nyt urheilupuolta :) Ja kasviksia jaa juureksia syön päivittäin, tuolla nopeiden hiilarien välttämisellä tarkoitin lähinnä pullamössöpaahtoleipiä ja nuudelien syöntiä. Mutta suklaa kumoaa fysiikan lait ja on kaiken ravinnon a ja o! :D

      Poista
    2. Ja hei rakas ravitsemustieteiden opiskelija! Onko sulla tietoa tuosta reumankaltaisten kipujen ja tuon mainitsemani ruokavalion yhteydestä? :)

      Poista
    3. Alemmas vastasinkin tuosta FODMAP-ruokavaliosta.. Reumankaltaisten kipujen hoito ravinnolla onkin aika kinkkistä puuhaa, niinkuin voit arvata ei tästä mitään uraauurtavia tutkimuksiakaan ole.. fodmappailun lisäksi voidaan antaa klassiset perusohjeet: Runsaasti Omega-3 rasvahappoja. kuituja, antioksidantteja, sokereiden ja pitkälle prosessoitujen ruokien välttämistä.. Eli aika perusjutut mihin tahansa terveelliseen ruokavalioon. Paastoamisesta on ollut jotain pieniä tutkimuksia, mutta niinkuin varmaan arvaat se ei pitkällä aikavälillä kovin loistava ratkaisu ole. Muistaakseni 10pvää on pisin tutkittu ja siinä ollut hieman kipujen alenemista. Mutta muiden juttujen lisäksihän voit kokeilla vaikka pätkäpaastoilua, jos haluat. Ja tottakai kaikenlaistahan kannattaa kokeilla. Mutta luvata en voi tottakai mitään. Yksi aika kiistanalainen juttuhan on alkohli, mutta esim yhden valkoviinilasillisen juomisellahan on tutkitusti tulehdusta estävä/alentava vaikutus :D Kohtuus toki kaikessa.

      Poista
    4. Koitin paastoa viime syksynä ja se kyllä auttoi aika paljon (varmaan siksi kun paine lihaksissa ja joka paikassa väheni kun massaakin karisi), mutta sitähän ei voi kuin pari kertaa vuoteen tehdä :( Tipaton meni, enkä maistele alkoholia kuin kerran viikossa, mutta ei ole kivut hävinneet. Huomaa kyllä sen negatiivisella tavalla, nimittäin kivut kyllä suurenee kun on juonut alkoholia :D

      Poista
  2. Tekee kyllä ikävän vaikeaksi jos pitää ruveta gluteenia välttämään yms (itse en voisi elää ilman makaroonia :D ). Mutta olen kyllä kuullut että tästä FODMAP-ruokavaliosta on moneenkin vaivaan ollut apuja, kannattaa perehtyä! = )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu itekin tykkään yksinkertaisesti kokata, tulee muutenkin vähän kalliimmaksi syödä gluteenittomia ruokia :/ Kiitos vinkistä, pitää käydä tsekkaamassa! ☺

      Poista
  3. Kävin viime to reumapkl. Mulla tutkitaan elokuussa keliakia, jos sieltä löytys apuja. Ite kyllä oon skeptinen asiaa kohtaan. Eniten ärsyttää mennä koko polille, kun eivät selkäkipuihin ottaudu ollenkaan.

    Toivottavasti saisivat jotakin selville sinusta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aiii, no jospa sieltä jotai löytys :) Kiitos!

      Poista
  4. Joo lisää ruokajuttuja!! Ois kiva:) Huippublogi sulla

    VastaaPoista
  5. Kiinnostaa kyllä! Tee joskus päivä kanssani -postaus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää tehä sitten ku mun elämä on vähän kiinnostavampaa! Tällä hetkellä opiskelen päivän kotona kirjotuksiin ja illalla reenaan, aika yksipuolista :D

      Poista
  6. kiitos kommentistasi blogissani, tälläistä lukemista juuri kaipasinkin! Ihana blogi ja sait juuri uuden lukijan :-)
    http://www.keksimonssteri.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja tervetuloo lukemaan! :) ♥

      Poista
  7. Oi näyttääpä herkulliselta! :) Sun blogi vaikuttaa tosi kivalta ja täällä on paljon upeita kuvia <3

    VastaaPoista
  8. Ompa kumma kun et voi julkaista kommenttia, jossa kerroin hiukan sun alkoholin käytöstä ja sen vaikutuksista noihin sun kipuihin. Ihan vaan haluan kertoa, että alkoholi ei kuulu terveelliseen ravitsemukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koin se vähän loukkaavana, koska en "läträä alkoholilla". Ja omien sanojesi mukaan kerroit alkoholinkäytöstäni, niin itse kyllä osaan parhaiten omasta käytöstäni kertoa. Alkoholi ei kyllä kuulu ruokavaloon, jos kerran viikossa sitä nauttii. Ja kyllä, alkoholista saa 7kcal/g energiaa, ja juomien sisältämistä sokereista tulee myös paljon ekstraa ja huomaan itsekin, että käsiin koskee juuri suuren energiamäärän tuoman paineen takia.

      Poista
  9. Oli nyt pakko kommentoida, vaikka vähän "vanhempi" postaus onkin, kun sattui silmään.. :)

    Mulla itelläni todettiin jo 8 vuotta sitten Crohnin tauti, joka on siis tulehduksellinen suolistosairaus. Reuman kanssa siinä yhdistää vahvasti autoimmuunisuus, eli elimistön suojausmekanismi häiriintyy ja se alkaa hyökätä omia kudoksia vastaan.

    Kirjoittelin omaankin blogiin ruokavalion muutoksesta, ja siitä miten se vaikutti mun elämään ja vaikuttaa toki edelleen. :) Lyhyesti siis: sairautta hoidettiin ensin milloin milläkin lääkkeellä; kortisoneilla, solunsalpaajilla, asa-valmisteilla ja lopulta biologisella lääkkeellä. Se toimikin mainiosti muutaman vuoden, kunnes sekin alkoi kääntyä mun kroppaa vastaan ja aiheutti järkyttävät uupumusoireet. Viime lokakuussa vaihdoin ruokavalion gluteenittomaan. Myös sokeri ja prosessoidut tuotteet minimissä, syön paljon ravintorikkaita kasviksia (vihreät pavut, kukkakaali, parsakaali), vältän lisäaineita (erityisesti aspartaami, sukraloosi, natriumglutamaatti ym.) ja toki myös ruokailurytmi on melko säännöllinen. Oireet hävisi ruokavaliolla muutamassa päivässä ja oon energisempi kuin koskaan!

    Gluteeniton voi tuntua aluksi hankalalta, mutta se on lopulta melko helppo toteuttaa. Moni ruoka on luontaisesti gluteeniton (riisi, peruna, lihat, kala, kananmunat, kasvikset...) ja suosittelen kokeilemaan ensin pelkän vehnän pois jättämistä, sekin voi auttaa! Romaani tästä näköjään tuli, mutta pointti on se, että aina kannattaa kokeilla ruokavaliota hoitomuotona! En antais tätä oloa mistään hinnasta pois ja oon oppinut nauttimaan terveellisestä ruoasta ihan eri lailla olon muutoksen myötä. En tosiaan ole lopettanut herkuttelua, se on vaan muuttanut muotoaan ja sitä tapahtuu paljon harvemmin. :)

    Tsemppiä! Kipujen kanssa eläminen on aina haastavaa ja se kuluttaa pitkällä välillä myös henkistä jaksamista.. :/

    VastaaPoista
  10. Kiitos kauheasti romaanistasi, annat kyllä voimaa muillekin olemalla noin energinen tuollaisen diagnoosin kanssa! ☺

    VastaaPoista
  11. Samaa mieltä, alkoholi on pahasta ja epäterveellistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä oon minäkin. En tykkää yhtään alkoholista ja se pahentaa vain kipuja... Ja muutenkin ei metabolismille oo hyväksi, kun hidastaa sitä ja siinä on paljon kaloreita.

      Poista

Kiitos kommentistasi! ♥