Joulutori loskakelissä

17.12.2014


Kävin tänään pikaisesti keskustassa, kiireessä ennen treenejä. Valitettavasti taas päivän aikana oli mennyt keli sen verran plussalle, että lunta keskustassa ei ollut. Nyt kun toriremontti on valmis, kaikki jouluvalot ja kojut näyttää tosi kauniilta. Ehkä mä vielä kerran lumisella kelillä joululomalla käyn keskustassa ja ikustan sen kameraani. Ja nuo ympärivät kadut on lämmitetty niin, että niissä ei ikinä olekaan lunta. Kävin Anttilasta ostamassa lahjapaperia ja narua. Miten vaikeeta onkaan ostaa joulukrääsää kun Tiimari meni konkkaan?!? 

Olen yleensä niiden joukossa, jotka joulua edeltävällä viikolla ravaa ympäri kauppoja miettimässä joululahjoja muille. Tänä vuonna hoidin kaikki jo joulukuun alussa! Voi kun oon ylypee itestäni. Kaikki 12 sain vielä tänään pakettiinkin! Netistä tilatut jutut onneksi tilasin jo marraskuussa ja tän kuun alulla, ja varmistin, että kaikki saapuu ennen joulua. Nettikaupoissa ja globaalissa postissa on hurjasti ruuhkaa ennen joulua. Mites teidän jouluostokset, onko netistä tullu kaikki jo perille? :)





Nämä kaksi kuvaa otin Valkeisen rannalla viime viikonloppuna. Juhlin perjantaina ja lauantaina kahdet pikkujoulut putkeen. Ehei, ei oo rankkaa vaan kivaa! Kävin pikkusiskon vaatekaapilta tonkimassa punaisen paidan ja punaiset villasukat pukukoodin mukaisesti. Perjantaina vietettiin pikkujouluja täällä meidän kämpällä ja lauantaina klassikkaporukalla ystävän luona.


Tämä viikko onkin vierähtänyt ahkerasti opiskellessa ja reenatessa. Pohkeet on vaan nyt ihan hitsin jumissa ja kipeenä. Maanantaina bodycombat, tiistaina sali ja tänään bodyjam.








Vinkki: jouluradio.fi sivulta löytyy monta joululaulukanavaa, joista tulee 24/7 joulumusaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi! ♥